Hope you had a great weekend! I most certainly did! Thus, a couple updates coming soon. But not today. Because I'm busy. Or lazy. Or both! Who knows!
Hail Eris. All hail Discordia!
Idan awesome rokokoorinsessaparty, osa 2: Suuri päivä prinsessana
Thursday, June 20, 2013
Aiemmassa entryssä kerroin Jennin antamasta haasteesta, jossa kysyttiin unelmasyntymäpäivääni ja johon tarinoin hyvin suurin toivein rokokooaiheisista juhlista.
Niinpä Laitilan ja Böömin rinsessa, Suomen arkkiherttuatar, Ranskan dauphine ja ainaskin kuningatar Ida-Emilié Antoinette Josèphe de Cauconén-Lorraine kestitsi vieraitaan 15.6 2013 Brinkhallin kartanossa. Ohjelmassa oli muun muassa prinsessan kidnappaus, kaksintaistelu, itämaista tanssia miekoilla, burleskia, rokokoodisko, valokuvausta, hirvittäviä skandaaleita ja hovijuoruja, lords and ladies -improvisaatiota ja mielettömän upeaa pukudraamaa. Myöhemmin saatte vielä kuva- ja videopostauksia juhlista. Tämä postaus käsittelee itse juhlapäivää ja tulee täten olemaan pitkä.
Kartanon ympäristö tuntui kiehtovalla tavalla omalta. Ikään kuin avainnipussani oleva pääsy siihen lukaaliin olisi tehnyt siitä hetkeksi enemmän minun. Se tuntui hyvältä ja rauhoittavalta; en ole koskaan kovin kotonani muiden alueilla. Mutta kartano tuntui kodilta.
Mitään pulmaa ei ollut senkään kanssa, että edellisenä iltana ollessani yksin paikalla järjestelemässä, oli paikan energia jännitteinen. Jos olin alakerrassa, yläkerta natisi kuin joku olisi käyskennellyt siellä rauhallisesti. Jos taas siirryin ylös, kuulosti kuin tavaroita olisi siirrelty alhaalla. Ja CD-soitin hypitytti levyä, mutta vain, jos lähti pois huoneesta. Jos oli paikalla, se toimi hyvin.
Kartanon yläkerrassa oli viehättävä naistenkammari sekä pukeutumistila. Olin jo aiempana iltana vienyt pukuni ja muut tarvikkeet sinne, jotta voisin aloittaa päivän sieltä, mistä prinsessa sen aloittaisi. Seinää vuoraavat kokovartalopeilit olivat vanhat ja aavistuksen kupruiset, mutta pukivat silti tarkoitustani täydellisesti. Otin oman hetkeni ja tarkastelin itseäni uteliaana peruukkeine päivineen. Miksi ei nykymaailmassa enää arvosteta estetiikkaa ja koristautumista? Oloni oli niin kotoisa, että miltei tunsin syntyneeni alunperin väärille vuosisadoille.
Odotellessamme vieraiden saapumista ehdin myös ottaa Akista pari otosta. Aki "Akimarov de Carlos-Constantinoz" toimi koko juhlien ajan venetsialaisena hovimestarina sekä kapellimestarina, ottaen vieraita vastaan ja ohjaten heitä luokseni. Ylipäänsä hän oli korvaamaton apu paikan päällä organisoidessa.
Oikeastaan muutamakin tunti kului rauhan keskellä, kunnes alkoi tapahtua.
Kaksikko oli saanut pukunsa lainaan Turun Kaupunginteatterilta. Maaritin upeasta puvusta voit lukea lisää hänen blogistaan.
Melko pian sen jälkeen alkoikin väkeä virrata lisää. Ensimmäisten joukossa oli mm. Katri, Miikka, Atte, Paula, Jaakko, Maija, Anthoni ja Ville. Jaakko oli takonut minulle itse mielettömän suloisen lusikan, ja Anthoni oli taiteillut upean kortin. Ville S. oli tehnyt myös kortin erilaisista leikkeistä!
Pian saapuivat myös Markku ja Ville (eri kuin aiemmin mainittu.) he ovat kollegoitani, ja olen tottunut näkemään kummankin vain työolosuhteissa. Olinkin erittäin iloisesti yllättynyt nähdessäni heidän panostuksensa. Markku muuttui raamikkaaksi aateliseksi ja olin huomaavinani useammankin leidin sivusilmällään kuikuilevan. Villen tyylissä oli selkeää renessanssivampyyriä ja hän saikin useita ääniä pukukisassa myöhemmin.
Kun vieraita alkoi olla paikalla enemmänkin, aloitimme ensimmäisen ohjelman, joka oli aarteenetsintää perustuen Marie Antoinetten historiaan ja Lothringenin prinsessojen skandaaliin.
Lothringenin prinsessat olivat menneet tanssimaan ennen korkea-arvoisempia herttuattaria, mikä oli nostattanut kovan kohun. Prinsessat olikin ajettu kiireellä pois kartanostamme, ja kiireessä he olivat unohtaneet sinne tänne erilaisia esineitään ja asioitaan. Eri puolille kartanoa oli kätketty pieniä suklaalevyjä, koruja, ruusun muotoinen taskupeili ja muuta pientä. Aarteiden olinsijojen vihjeinä kätköjen lähellä oli pastellisävyisiä höyheniä.
Aarteenetsinnän jälkeen ruoat olikin katettu. Alunperin pelkäsin, ettei kaikille riittäisi, mutta nähdessäni pöytien täyttyvän toinen toistaan ihanammista makuelämysten aiheuttajista huoleni katosi oitis. Meillä oli kahdenlaista boolia, joista toinen oli pinkkiä ja toinen sinistä. Kumpikin teki nopeasti kauppansa. Pöydille oli sinne tänne kerätty pienempää naposteltavaa, kuten macaroneja, cupcakeja, muffinsseja ja konvehteja.
Myös juustopöytä oli äärimmäisen kattava ja siitä vastasi ihana Iina, joka oli oikeastaan yksinään tuonut varmaan kymmenen eri juustoa sekä levitteitä ja rypäleitä päälle. Iiris ja Dimitri olivat leiponeet muhevat piiraat ja Jaakko oli tehnyt niin mestarillisen suussasulavaa kakkua, että se katosi hyvin nopeasti pöydästä. Erityismainintana Katri ja Miikka olivat tehneet sushia. Olen aiemmin inhonnut sushia, enkä ole mitenkään ymmärtänyt, mitä joku voi siinä nähdä. Kun sain ensimmäisen palan suuhuni, tuntui kuin makuhermoni olisivat kehittäneet uusia ratoja ja saatoin melkein kuvitella pupillieni laajenevan mielihyväryöpyn saattelemana. Maistoin toisen ja jouduin myöntämään sen tosiasian, että olen ollut väärässä. Sushi todellakin voi olla hyvää, kun sen tekee oikein.
Tässä otoksia kattauksistamme:
Päivälle oli järjestettyjen ohjelmien lisäksi luotu myös passiivisempia ajanvietteitä. Herrojen kammarissa oli esimerkiksi tammi sekä shakki, jota kreivi Lönnberg ja kreivitär Mina hyödynsivätkin. Naisten kammarissa oli tarjolla dominopeli.
Kreivitär Irene von Dauerfrost, eli tuttavallisemmin Iiris (Nanobirds -blogin pitäjä), oli erittäin suurena apuna järjestelyissä ja toimi eräänlaisena päätaloudenhoitajattarenani. Milloin ikinä ehdin vilkaista häneen päin, hän joko auttoi jossakin tai hymyili ja seurusteli muiden vieraiden kanssa. Todellinen sosiaalinen perhonen, josta persoonana on sanottava, että vilpittömyys ja hyvyys ovat jotakin aivan ihailtavan puhdasta.
Aikaa oli onneksi ihan yleiselle serurapiiriliehakoinnille. Suurin osa vieraista tunsi paikalta jonkun, muttei läheskään kaikkia. Paikalla kun oli miltei 50 ihmistä. En ehtinyt alkuvaiheessa vielä rupatella paljoakaan, mutta tilanteen tasaantuessa hänen majesteettinsa astui myös itse hovin seuraan. Oloni oli lämmin, kun näin, miten hyvin kaikki tulivat toimeen keskenään. Oli kuin vieraat olisivat tunteneet niin paikan kuin toisensakin, sillä tunnelma oli kuplivan lämmin ja täynnä viehättävää jännitettä. Uskoisin, että pieni roolien ottaminen myös auttoi asiaa ja kevensi tunnelmaa. Jos tahtoi piilottaa todellisen persoonansa verhon taakse, se oli enemmän kuin helppoa. Oikeastaan olisikin voinut kuvailla, että oli kuin olisimme eläneet nyt täysin toisessa ulottuvuudessa, autuaan tietämättöminä nykyajan kriiseistä tai sosiaalisen median luomista sivelypaineista.
Eräs osittain tietoinen valinta oli kutsua paikalle joitakin sellaisia ihmisiä, joiden elämänkatsomuksissa on jotakin samaa kuin itselläni. Tarkoitan tällä ihmisiä, joita kiehtoo estetiikka kaikkine spektrin väreineen tietynlaisella elegantilla tavalla - kuitenkin niin, ettei asian suhteen olla liian vakavia. Käytännössä se merkitsi sitä, että paikalla oli muun muassa sellaisia muita alternativemalleja, joiden kanssa olen työskennellyt, sekä erilaisia bloggaajia, joiden kirjoitusten lifestyle-aiheisuuteen liittyvät erilaiset undergroundkulttuurit.
Bloggaajista paikalla oli muun muassa Leena (Luurankoja Kaapissa), Maija aka Mothmouth (Through the Looking Glass), Maarit aka Lady Satin (Enchantment of Satin) sekä Saija aka Saija Sasetar (Frillycakes).
Niinpä Laitilan ja Böömin rinsessa, Suomen arkkiherttuatar, Ranskan dauphine ja ainaskin kuningatar Ida-Emilié Antoinette Josèphe de Cauconén-Lorraine kestitsi vieraitaan 15.6 2013 Brinkhallin kartanossa. Ohjelmassa oli muun muassa prinsessan kidnappaus, kaksintaistelu, itämaista tanssia miekoilla, burleskia, rokokoodisko, valokuvausta, hirvittäviä skandaaleita ja hovijuoruja, lords and ladies -improvisaatiota ja mielettömän upeaa pukudraamaa. Myöhemmin saatte vielä kuva- ja videopostauksia juhlista. Tämä postaus käsittelee itse juhlapäivää ja tulee täten olemaan pitkä.
Ennen vieraiden saapumista tunnustelin lähinnä tuulta ulkona ja sallin itseni nauttia keskipäivän auringosta. Olin siirrellyt tuoleja ja pöytiä, laittanut ruokia, järjestellyt kaikenlaista ja varmistanut kaiken olevan kunnossa. Kaikesta kiireestä huolimatta sisällä hulmusi miellyttävä rauha.
Kartanon ympäristö tuntui kiehtovalla tavalla omalta. Ikään kuin avainnipussani oleva pääsy siihen lukaaliin olisi tehnyt siitä hetkeksi enemmän minun. Se tuntui hyvältä ja rauhoittavalta; en ole koskaan kovin kotonani muiden alueilla. Mutta kartano tuntui kodilta.
Mitään pulmaa ei ollut senkään kanssa, että edellisenä iltana ollessani yksin paikalla järjestelemässä, oli paikan energia jännitteinen. Jos olin alakerrassa, yläkerta natisi kuin joku olisi käyskennellyt siellä rauhallisesti. Jos taas siirryin ylös, kuulosti kuin tavaroita olisi siirrelty alhaalla. Ja CD-soitin hypitytti levyä, mutta vain, jos lähti pois huoneesta. Jos oli paikalla, se toimi hyvin.
 |
| "Mitä on elämä tämän ulottuvuuden ulkopuolella?" |
Kartanon yläkerrassa oli viehättävä naistenkammari sekä pukeutumistila. Olin jo aiempana iltana vienyt pukuni ja muut tarvikkeet sinne, jotta voisin aloittaa päivän sieltä, mistä prinsessa sen aloittaisi. Seinää vuoraavat kokovartalopeilit olivat vanhat ja aavistuksen kupruiset, mutta pukivat silti tarkoitustani täydellisesti. Otin oman hetkeni ja tarkastelin itseäni uteliaana peruukkeine päivineen. Miksi ei nykymaailmassa enää arvosteta estetiikkaa ja koristautumista? Oloni oli niin kotoisa, että miltei tunsin syntyneeni alunperin väärille vuosisadoille. Odotellessamme vieraiden saapumista ehdin myös ottaa Akista pari otosta. Aki "Akimarov de Carlos-Constantinoz" toimi koko juhlien ajan venetsialaisena hovimestarina sekä kapellimestarina, ottaen vieraita vastaan ja ohjaten heitä luokseni. Ylipäänsä hän oli korvaamaton apu paikan päällä organisoidessa.
Oikeastaan muutamakin tunti kului rauhan keskellä, kunnes alkoi tapahtua.
Ensimmäinen vieraani oli Lady Satin, joka on monelle tuttu Enchantment of Satin -blogista. Maaritiin tutustuin alunperin Rock'n roses -muotinäytöksen kautta, ja jo silloin kävi ilmi hänen olevan tavallaan sukua. Kyseessä on serkkuni vaimon lapsi. Emme ole siis teoriassa biologisesti sukua, mutta kuulumme samaan sukuun.
Myös Maaritin puoliso Teemu, joka myöhemmin voitti prinsessan suosikkina olemisen pukukisassa, saapui avecina paikalle.
Kaksikko oli saanut pukunsa lainaan Turun Kaupunginteatterilta. Maaritin upeasta puvusta voit lukea lisää hänen blogistaan.
Melko pian sen jälkeen alkoikin väkeä virrata lisää. Ensimmäisten joukossa oli mm. Katri, Miikka, Atte, Paula, Jaakko, Maija, Anthoni ja Ville. Jaakko oli takonut minulle itse mielettömän suloisen lusikan, ja Anthoni oli taiteillut upean kortin. Ville S. oli tehnyt myös kortin erilaisista leikkeistä!
 |
| Markiisitar Maija, Paula, Jaakko Sepänpoika Bremer sekä Anthoni. |
 |
| Sir Wiik sekä Sir Edward Gloevenhand - tuttavallisemmin Markku ja Ville. |
 |
| Signorina Eliana de Medici sekä Signorina Alessa de Medici, kera serkkunsa Markiisi Lorenzo de Medicin. (Hannamari, Lauri ja Essi.) |
Lothringenin prinsessat olivat menneet tanssimaan ennen korkea-arvoisempia herttuattaria, mikä oli nostattanut kovan kohun. Prinsessat olikin ajettu kiireellä pois kartanostamme, ja kiireessä he olivat unohtaneet sinne tänne erilaisia esineitään ja asioitaan. Eri puolille kartanoa oli kätketty pieniä suklaalevyjä, koruja, ruusun muotoinen taskupeili ja muuta pientä. Aarteiden olinsijojen vihjeinä kätköjen lähellä oli pastellisävyisiä höyheniä.
Aarteenetsinnän jälkeen ruoat olikin katettu. Alunperin pelkäsin, ettei kaikille riittäisi, mutta nähdessäni pöytien täyttyvän toinen toistaan ihanammista makuelämysten aiheuttajista huoleni katosi oitis. Meillä oli kahdenlaista boolia, joista toinen oli pinkkiä ja toinen sinistä. Kumpikin teki nopeasti kauppansa. Pöydille oli sinne tänne kerätty pienempää naposteltavaa, kuten macaroneja, cupcakeja, muffinsseja ja konvehteja.
Myös juustopöytä oli äärimmäisen kattava ja siitä vastasi ihana Iina, joka oli oikeastaan yksinään tuonut varmaan kymmenen eri juustoa sekä levitteitä ja rypäleitä päälle. Iiris ja Dimitri olivat leiponeet muhevat piiraat ja Jaakko oli tehnyt niin mestarillisen suussasulavaa kakkua, että se katosi hyvin nopeasti pöydästä. Erityismainintana Katri ja Miikka olivat tehneet sushia. Olen aiemmin inhonnut sushia, enkä ole mitenkään ymmärtänyt, mitä joku voi siinä nähdä. Kun sain ensimmäisen palan suuhuni, tuntui kuin makuhermoni olisivat kehittäneet uusia ratoja ja saatoin melkein kuvitella pupillieni laajenevan mielihyväryöpyn saattelemana. Maistoin toisen ja jouduin myöntämään sen tosiasian, että olen ollut väärässä. Sushi todellakin voi olla hyvää, kun sen tekee oikein.
Tässä otoksia kattauksistamme:
 |
| Sininen booli, jota taulu yllä vartioi. |
 |
| Macaroneja, suklaakuulia, marianneja, kirsikoita, konvehteja, sydänkaramelleja, aprikoosia, omenaa, viinirypäleitä. |
 | |
| Juustopöydästä löytyi erilaisia levitteitä, salaattia, suolatikkuja, rypäleitä ja muuta makuhermoja kutkuttelevaa. Erityismainintana muheva chilijuusto! |
 | |
| Sushi, johon hänen majesteettinsa jäi kuolettavan koukkuun. |
 | ||
| Kakkumestari Jaakko Sepänpoika Bremerin loihtimat kakut sekä Sir Dimitri Saintin luomaa piirasta. |
Päivälle oli järjestettyjen ohjelmien lisäksi luotu myös passiivisempia ajanvietteitä. Herrojen kammarissa oli esimerkiksi tammi sekä shakki, jota kreivi Lönnberg ja kreivitär Mina hyödynsivätkin. Naisten kammarissa oli tarjolla dominopeli.
 |
| Kreivitär Irene von Dauerfrost, seuranaan Sir Wiik. |
Aikaa oli onneksi ihan yleiselle serurapiiriliehakoinnille. Suurin osa vieraista tunsi paikalta jonkun, muttei läheskään kaikkia. Paikalla kun oli miltei 50 ihmistä. En ehtinyt alkuvaiheessa vielä rupatella paljoakaan, mutta tilanteen tasaantuessa hänen majesteettinsa astui myös itse hovin seuraan. Oloni oli lämmin, kun näin, miten hyvin kaikki tulivat toimeen keskenään. Oli kuin vieraat olisivat tunteneet niin paikan kuin toisensakin, sillä tunnelma oli kuplivan lämmin ja täynnä viehättävää jännitettä. Uskoisin, että pieni roolien ottaminen myös auttoi asiaa ja kevensi tunnelmaa. Jos tahtoi piilottaa todellisen persoonansa verhon taakse, se oli enemmän kuin helppoa. Oikeastaan olisikin voinut kuvailla, että oli kuin olisimme eläneet nyt täysin toisessa ulottuvuudessa, autuaan tietämättöminä nykyajan kriiseistä tai sosiaalisen median luomista sivelypaineista.
 |
| Madmoiselle Myrskyluoto, kreivitär Katri ja Lady Satin käymässä läpi hovin kuumimmat skandaalit! (Maija, Katri, Maarit.) |
 |
| Mystinen madmoiselle Paula, Entinen Lombardian kreivitär Neiti Nina Scarletta di Rivombrosa sekä kreivi Lönnberg. (Paula, Nina ja Olli.) |
Bloggaajista paikalla oli muun muassa Leena (Luurankoja Kaapissa), Maija aka Mothmouth (Through the Looking Glass), Maarit aka Lady Satin (Enchantment of Satin) sekä Saija aka Saija Sasetar (Frillycakes).
 |
| Bloggaajien yhteiskuva. Leena, Mothmouth, Lady Satin ja Saija Sasetar. Kuva: Teemu Tolmunen |
Maijan kanssa olemme olleet useamman kerran työskentelemässä Vixxsin-malliston katalogeissa. Hän on upea nainen, jonka viettelevän kauniiseen ulkomuotoon yhdistyy terävä ja syvällinen älykkyys sekä elegantti ymmärrys synkemmästäkin kauneudesta. Maija voitti kuningattaren suosikin tittelin pukukisassa itse tehdyllä puvullaan.
Yhteyteni Maaritiin mainitsinkin jo aiemmin, ja suosittelen mitä lämpimimmin tutustumaan hänen blogiinsa, mikäli erikoiset vaatteet kiehtovat. Maarit kannattaa myös tavata kasvotusten, sillä hänen ilmeissään on jotakin ihanan sielukasta. Rakastan ihmisiä, joiden silmissä elää syvyys, jonne kätkeytyy jotakin kiehtovan salaista.
Leena ja Saija olivat kumpikin sinänsä uusia tuttavuuksia. Leenaan tutustuin oikeastaan ikuisuus sitten, enkä aivan täysin muista kuinka. Muistan kuitenkin, että puhutaan jo vuosista, kun olemme jollakin tapaa olleet toistemme elämässä, vaikka ehkäpä viimeisen vuoden aikana olemme todella lähentyneet selvästi. Leena on tuntemuksissaan suora ja vilpitön ihminen, jonka rehellisyys on tehnyt vaikutuksen. Jos häntä harmittaa, hän sanoo sen - ja silloin, kun hän on iloinen, koko maailma tuntuu juhlivan hänen ilonsa mukana, eikä yksikään voisi jäädä kylmäksi hänen naurustaan! Hänen rohkeudestaan tulisi niin monen ottaa mallia.
 |
| "Mikä skandaali!" Maija ja Laura. |
Saija on tuttavuuksistani uusin! Itse asiassa tutustuin häneen tämän blogin kautta ja tykästyin siihen, kuinka kommenteissa oli paljon sisältöä ja pointteja, eivätkä ne jääneet koskaan vain pariin sanaan. Ihastuin hänen lolita-aiheiseen blogiinsa ja kuviin, joiden herkullisuus saa minut joka kerta himoitsemaan kuorrutemuffinsseja. Nom! Ja voi miten soma tyttö kasvotusten. Sellainen siropiirteinen ja sorja, jonka katseessa näkyy terävä älykkyys. Saijan puku oli myös ihan itse tehty! Aiheesta löytyy entry hänen blogistaan.
Kerään vielä myöhemmin heidän kirjoittamansa postaukset juhlista yhdeksi listaksi.
Maijan lisäksi Vixxsin-malleista paikalla oli ihastuttava Laura, joka loihti mitä mielikuvituksekkaimmalla tavalla kampauksensa korkeaksi kätkemällä sen sisään pullon! Enpä olisi osannut ajatellakaan!
Eräs lukuisista hienoista hetkistä oli sellainen, jossa minut pyydettiin hetkeksi syrjään ja sitten jälleen pääsaliin. Muut olivat kerääntyneet salin sivuille ja Katri ja Miikka tulivat ojentamaan minulle upean lahjan: käsintehdyn lohikäärmeen munan Game of Thrones -tyyliin! En olisi osannut kuvitellakaan mitään niin mielettömän upeaa ja mielikuvituksekasta lahjaa! Muna oli pehmustetussa korissa ja tuntui käsissä ihanan aidolta ja raskaalta. (Kehtaattekin ajatella...!)
Sain myös kaikenlaisia muita mielettömän ihania lahjoja, vaikken edes pyytänyt mitään! Herkullisia viinejä, useampia kortteja, Jaakon takoman lusikan yms. Leena antoi neljä elokuvaa ja oli myös tehnyt kortin itse. Maijalta sain ihanan tuoksuvan paketin, josta löytyi kaunis omalla grafiikalla painettu lintuaiheinen kassi sekä Black Phoenix Alchemical Laboratoryn tuoksu Lady MacBeth. Tuoksu on todella jännittävä ja persoonallinen ja kehittyy iholla maltillisesti eksoottiseksi ja mystiseksi, mausteisuudessaankin raikkaaksi. Juuri jotakin sellaista, josta pidän. Kuvaus kuului: "The essence of ambition, covetousness and manipulation: sweet Bordeaux wine, blood red currant, thyme and wild berries."
Eräs suurimpia emotionaalisia elämyksiä tuolta päivältä oli hetki, kun Sami - Captain Samwise Blackharte, privateer of the high seas and the world’s second greatest lover - esitti livemusiikkia trubaduurinamme. Kaikki kerääntyivät kuuntelemaan intensiivisesti ja olivat aivan vaiti, hymyillen hiljaisina. Sitten Sami spiikkasi seuraavan laulunsa, kertoen omistavansa sen minulle. Laulussa laulettiin pienestä linnusta, joka istui kultaisessa häkissään, eikä kurkotuksestaan huolimatta yltänyt taivaaseen - sekä paljon muusta sellaisesta, joka sai minussa aikaan melkoisen reaktion. En saanut estettyä kyynelten virtaamista, vaan itkin vain liikutuksissani, vailla kontrollia. Se oli mielettömän kaunista ja koskettavaa. Sain nenäliinankin käsiini - prinsessa kun olin - mutta itku sen kun vain jatkui koko laulun loppuun asti. Kiitin täydestä sydämestäni ja halasin. Kyseisen laulun voit kuunnella täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=NqgCpymU5js
http://www.youtube.com/watch?v=NqgCpymU5js
Viimeinen laulu olikin pirteämpi ja inspiroi minut hakemaan Akin tanssiin. En ole kummoinenkaan valssaaja tai mitään muutakaan sellaista, mutta... no, rakkautta oli ilmassa. :)
Videon kuvasi Leena!
Siihenkään ei suinkaan ohjelmamme jäänyt. Illan suussa kavaljeerisiivessä esiintyi Markiisitar Maijan matkoiltaan tuoma Idän Ruusu, joka tanssi meille eksoottisia tansseja. Erikoisuutena olivat miekat, joiden kera viehättävä ja taitava tanssijatar kykeni liikkumaan ketterästi ja joita hän tasapainotteli päälaellaan mielettömällä tavalla. Kaikki pidättelivät henkeään tanssin lumoissa ja ilmoille pääsikin raikuvat aplodit tanssin loputtua.
 |
| Idän Ruusu (Maija) ja miekat. |
Vielä hetkeksi palasimme kartanon puolelle viettämään iltaa. Leikimme muun muassa Max Paynen innoittamana Lords and Ladies -improvisaatiota. Tässä improssa sai käyttää vain joko sanoja "My lord" tai "My lady". Kaiken lisäksi prinsessa päätettiin vielä kidnapata, ja peliteema toistui Monkey Island -tyylisessä kaksintaistelussa mitä mielikuvituksekkaampien loukkausiskujen kajahdellessa ilmaan.
Paikan päällä oli myös valokuvaaja Henry Söderlund, joka otti kuvia ihmisistä. Häntä avusti Maria Maunula, eli samainen kaunotar, joka on kanssani Hellsinki Rock Girlseissä ja joka assaroi aiemman entryni khaleesi-kuvien kanssa.
Kuvia tuli otettua paljon! Otimme paljon kaikenlaisia yhteiskuvia, yksittäiskuvia ja erilaisia teemakuvia. Ninan kanssa heittäydyimme villeiksi ja leikimme mansikoilla ja kermavaahdolla. Ensimmäinen hiprakassa suorittamani kuvaus, mutta kieltämättä materiaali näytti silti hyvältä! Sitten yhtäkkiä sainkin vielä iloisen yllätyksen. Erittäin läheinen ystäväni Jonne, joka on kerran jos toisenkin mainittu tässä blogissa, saapui paikalle. Hänellä oli ollut pieniä vastoinkäymisiä, eikä hän ollut päässyt aiemmin. Mutta nyt pääsi, ja se merkitsi minulle todella paljon. Meidät napattiin paikkoin yhteiskuviin ja mehän menimme. Sekin oli tärkeä hetki. Meistä ei taida olla yhtään sellaisia virallisempia kuvia, vaikka työstämme yhdessä papukaijakoulutusta.net -sivustoakin. Oli vähän samanlainen olo kuin jos olisi kaksoisveljen kanssa kuvauksessa.
Henryn ottamat kuvat nähdään vielä myöhemmissä entryissä. Tuskin maltan odottaa!
Kuningatar ja hänen hovineitosensa. Lady Satin, madmoiselle Myrskyluoto, Lady Katri, hänen majesteettinsa itse sekä Lady Eleonoora Blåfield.
Kun kuvaukset ja muut olivat takanapäin, siirryimme vielä viimeiseen viralliseen ohjelmaan, joka oli kavaljeerisiivessä. Lunar Madness -ryhmä, eli Lady Lady Moon sekä Christian Saint olivat järjestäneet yllätykseksi burleskiesityksen! Kun vaatteet vähenivät, me tiesimme, että oli kameroiden aika kätkeytyä kiltisti koteloihinsa. Sen naurua, tirskuntaa ja raikuvia aplodeja aiheuttavan esityksen jälkeen alkoi nimittäin rokokoodisko.
Villiä tanssia, moshaamista, hyppimistä ja pomppimista. Peruukit lensivät, tanssiparit vaihtuivat lennosta, kermavaahto kuohusi ja yötaivaan alla piirtyivät jonkun vaniljasikarin savukiehkurat. Jos joku paleli, häntä lämmitettiin. Juoksimme omenapuutarhassa vetäen luonnon tuoksua sisäämme, keskustelimme syvällisiä, olimme yhdessä ja upposimme täysin siihen satumaailmaan, jonka olimme itsellemme luoneet. Kun kello koitti maagisesti kaksi, vieraat alkoivat kaikota. Osa jäi yöksi piikatupiin. Menin muutaman muun kanssa vielä järveen uimaan ja lopulta käperryin lämmittelemään petiin maailman onnellisimpana ihmisenä. Sanottavaa ja kerrottavaa olisi toki vielä vaikka kuinka. Mutta kuten Jennille vastasin silloin useampi kuukausi sitten, osa asioista saisi jäädä seinien sisälle. Ja juuri näin se tulee olemaan. :)
Kiitos suunnattomasti kaikille upeille osallistujille. En voi sanoin kuvailla, miten onnelliseksi teitte minut. Jo pelkästään tätä tekstiä kirjoittaessani liikutun kyyneliin asti ihan vain siitä ilosta, mitä läsnäolonne ja nämä juhlat saivat aikaan. Olette kovin tärkeitä. :)
Rakkaudella,
Laitilan ja Böömin rinsessa, Suomen arkkiherttuatar, Ranskan dauphine ja ainaskin kuningatar Ida-Emilié Antoinette Josèphe de Cauconén-Lorraine - Shadow Self.
The Khaleesi Photoshoot - Part 1
Monday, June 17, 2013
Finally! The long waited Game Of Thrones inspired khaleesi photoshoot!
Okay. Everyone who's been reading A Song of Ice and Fire books or watching the Game of Thrones series knows who is Daenerys Targaryen. The original idea of doing this shoot was born in conversations with Maria Maunula. At first we thought she could do the photographing but then we decided that her friend, a great and talented photographer Miika Ylhäinen, will do the shooting and Maria will give directions and assist with everything.
The mother of dragons is actually described to have purple eyes in the books but we decided to stick more with the tv version since it's more recognizable. The purpose was to give the impression of regal, yet vulnerable, fierce, yet beautiful Daenerys.
I will write more than one post since there are almost 300 photos to pick my favourites from. One entry will be more specific making of post. There will also be a 3D modeled dragon added later. But here's something to begin with: some of my favourite shots. Dedicated to all you khaleesi fans. <3
Photos: Miika Ylhäinen
Assistant: Maria Maunula
MUA: Ida-Emilia Kaukonen aka Shadow Self
Pocket Belt borrowed from Cyber Shop
We had two outfits. The first one was kind of a dothraki version of Dany. This set was shot first since it was more practical to drive to the sand hills at first. The harder thing was that I would have wanted to add just a bit of dirt to my skin but then again, it wouldn't have suited the second more elegant set. Thus, we ended up using the pure skin and adding some dirt during the post edit to some of the shots.
This white gown is made of Maria's curtain and my chiffon fabric piece. It was attached to my necklace and tied with a belt. (Thanks for the tip goes to Eija from Hellsinki Rock Girls!)
More material will be coming later! Enjoy!
Luvs,
Shadow Self
Okay. Everyone who's been reading A Song of Ice and Fire books or watching the Game of Thrones series knows who is Daenerys Targaryen. The original idea of doing this shoot was born in conversations with Maria Maunula. At first we thought she could do the photographing but then we decided that her friend, a great and talented photographer Miika Ylhäinen, will do the shooting and Maria will give directions and assist with everything.
The mother of dragons is actually described to have purple eyes in the books but we decided to stick more with the tv version since it's more recognizable. The purpose was to give the impression of regal, yet vulnerable, fierce, yet beautiful Daenerys.
I will write more than one post since there are almost 300 photos to pick my favourites from. One entry will be more specific making of post. There will also be a 3D modeled dragon added later. But here's something to begin with: some of my favourite shots. Dedicated to all you khaleesi fans. <3
Photos: Miika Ylhäinen
Assistant: Maria Maunula
MUA: Ida-Emilia Kaukonen aka Shadow Self
Pocket Belt borrowed from Cyber Shop
 |
| Cybershop was so kind to lend us this awesome pocket belt! |
This white gown is made of Maria's curtain and my chiffon fabric piece. It was attached to my necklace and tied with a belt. (Thanks for the tip goes to Eija from Hellsinki Rock Girls!)
More material will be coming later! Enjoy!
Luvs,
Shadow Self
The orchid is blooming!
Thursday, June 13, 2013
Kirjoittelin aiemmin orkideasta, jonka pelastin kuolinjäämistöstä ja joka vuoden jälkeen yllättäen tekikin nuput. Ystäväni Ansu osasi arvata, että koska nuput olivat tummat, kukka saattaisi olla violetti tai pinkki. Hän oli oikeassa. Eilen työpäivän aikana kukkanen oli avautunutkin kokonaan! Kaunis, purppuraviolettinen kukinto. Ja minä pälli onnistuin toisesta orkideasta kuivan varren katkoessani sohaisemaan yhden terälehden irti kukka-parasta. :( Tuli hetkeksi kovin paha mieli. Mutta siinäpä kaunokainen silti sinnittelee onneksi.
Tunnistus onkin toinen asia. Minä en tiedä näistä oikein mitään. Osaisikohan joku auttaa löytämään oikean lajikkeen?
Previously I wrote about my orchid that I saved. Now it started to bloom but I don't know what's the species. If you know what this beauty (that I allready managed to mutilate... -_-) is, please tell me so that I can take care of it as it demands.
Kukka ei ole väriltään tasapintainen, mutta ei myöskään hirveän voimakkaasti kuvioitu. Pieni napukka keskustassa on kirkas pinkki, kärjestään valkoinen, ja keskustassa on keltaisia ripoteltuja raitamaisia pisteitä, ei kovin selkeänä kuviona. Muut terälehdet ovat melko tasareunaisia, mutta kaksi yläviistoon suuntautuvaa ovat hiukan pitsireunaisempia. Ei voimakkaasti kuitenkaan. Erikoisena piirteenä niissä pitsisissä terälehdissä on ikään kuin pienet piikit keskellä.
Jos tiedät, mikä tarkka lajike on kyseessä, kerro ihmeessä, niin osaan hoitaa pienokaistani paremmin. :)
- Shadow Self
Jos tiedät, mikä tarkka lajike on kyseessä, kerro ihmeessä, niin osaan hoitaa pienokaistani paremmin. :)
- Shadow Self
Shadow Self - Varjominä
Wednesday, June 12, 2013
Tällä kertaa vuorossa on hieman erilainen postaus. Ajattelin nimittäin käsitellä nickiäni Shadow Self, sen merkitystä yleisesti sekä toisaalta itselleni.
Olen kulkenut melko monella erilaisella nettinickillä. Kun menin ensimmäisen kerran Kiss FM:n Linna -chattiin 12-vuotiaana, taisin capsittaa nimekseni LEIDI ja karjuin kovasti SEURAAAA!!!!1111. Myöhemmin repäisin jostakin nimeksi Poltergeist, räyhähenki. Sillä nickillä moni teinivuosieni ropetuttava muistaa minut yhä. Poltergeistia seurasi myöhemmin ircin puolella nimi Fiada, joka oli ollut nettiropessa ihmissusihahmoni nimi. (Trololooo...) World of Darkness -ropemaailman myötä nickiksi vakiintui vuosikausiksi Vaulderie, jolla minut löytää yhä muun muassa Irc-galleriasta. Todella "vakuuttavien" nickien perään liittyi jossakin vaiheessa artistinimeksikin jäänyt Shadow Self, käännettynä varjominä. Mutta mistä se onkaan peräisin ja miksi valitsin sen?
Beyond Twilightilla on kappale nimellä Shadow Self, johon olen joinakin hetkinä elämässäni uponnut kunnolla. Tätä blogia perustaessani olin käymässä läpi eräänlaista elämänvaiheellista uudistumista ja kuuntelin paljon kyseistä biisiä pitkästä aikaa, vaikka se olikin minulle ennestään tuttu. Tällä kertaa sen tajunnanräjäyttävyys oli ehkä vielä uudenlainen. Koska lopputalven teemani koskivat paljon omia huonoja puoliani ja niiden käsittelemistä, juonsi tästä juurensa lopulta nick Shadow Self. Blogista puolestaan tuli Shadow Selves osittain varatun nimen vuoksi, mutta toisaalta myös toisesta syystä. Teen mallintöitä, teen meikkejä. Tyylini ihannoi fiktiota ja siihen liittyy paljon jonkinlaista persoonilla leikittelyä. Varjominä on kiehtovalla tavalla puettu kuin jonkinlaiseksi toiseksi persoonaksi, vaikkei se toki sitä sinänsä ole. Mutta joka tapauksessa, blogin otsikko kertoo kaikista noista kuvainnollisista Varjominuuksista, joita itseni avulla voin myös loihtia.
Tästä myös johtuu se, että Facebook-ryhmässä Shadow Self on merkitty julkisuuden henkilön sijasta fiktiiviseksi henkilöksi. Shadow Self ei ole Ida-Emilia, vaan eräänlainen nettipersoona, alter-ego tai pseudonyymikin. Etenkin mallikuviin kuuluu aina myös post-edit, jos valoja ei ole ollut, joten siltäkin osin on vaikea sanoa, mikä on totta. Kuvat ylipäänsä ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka ne kertovat paljon, ne eivät koskaan kerro totuutta, edes muokkaamattomina. Ihmistä, jonka kanssa ei ole tavannut kasvotusten, ei voi tuntea loppupeleissä järin hyvin. Voi tietää puhtaita kirjoitettuja asioita, mutta ei syvempää tasoa. Vaikka seuraisi päivittäin fb-sivuni tai blogini tapahtumia, olisin yhä vain nettihenkilöitymä, josta näkee vain sen, mitä minä itsestäni julkisuuteen annan. Tämä julkikuva, Shadow Self, ja se kuka minä todella olen, ovat kaksi täysin eri asiaa.
Näiden kaltaisia seikkoja siis löytyy nickin, blogin nimen ja Facebook-sivuston takaa.
(Ai niin. Orkidea kukkii viimein. Se on kaunis tumma violetti, jonka keskellä on pinkkiä sekä keltaisia pisteitä. )
Olen kulkenut melko monella erilaisella nettinickillä. Kun menin ensimmäisen kerran Kiss FM:n Linna -chattiin 12-vuotiaana, taisin capsittaa nimekseni LEIDI ja karjuin kovasti SEURAAAA!!!!1111. Myöhemmin repäisin jostakin nimeksi Poltergeist, räyhähenki. Sillä nickillä moni teinivuosieni ropetuttava muistaa minut yhä. Poltergeistia seurasi myöhemmin ircin puolella nimi Fiada, joka oli ollut nettiropessa ihmissusihahmoni nimi. (Trololooo...) World of Darkness -ropemaailman myötä nickiksi vakiintui vuosikausiksi Vaulderie, jolla minut löytää yhä muun muassa Irc-galleriasta. Todella "vakuuttavien" nickien perään liittyi jossakin vaiheessa artistinimeksikin jäänyt Shadow Self, käännettynä varjominä. Mutta mistä se onkaan peräisin ja miksi valitsin sen?
Mikä on Varjominä?
Varjo on yksi jungilaisen psykologian arkkityyppejä, joskin se on liitoksissa jonkin verran myös Freudiin. Wikipedia kertoo, että "Varjo on jungilaisessa psykologiassa se osa persoonallisuutta, joka on tiedostamatonta ja usein ristiriidassa tietoisen tajunnan kanssa. Se saattaa olla osa henkilön alkuperäistä persoonallisuutta, joka on syrjäytynyt tietoisen mielen tieltä; sieltä löytyvät tietoisen mielen torjumat ajatukset, esimerkiksi epämiellyttävät luonteenpiirteet ja tietoisen mielen kanssa yhteensopimattomat pyrkimykset. Varjo toimii tietoisuuden suhteen kompensoivasti ja vaistonvaraisesti eli sen vaikutus voi olla hyvä taikka paha. Masentuneen tai pelokkaan ihmisen unelmissa ja visioissa varjo voi olla säälimätön tai myötätuntoinen."
Varjo voi kätkeä myös hyviä asioita, mutta suurimmaksi osaksi se sisältää negatiivisuutta. Varjominä on se, joka saa ihmisen projisoimaan omia heikkouksiaan muihin. Jossakin vaiheessa tunnistin tätä paljon itsessänikin. Niinpä nykyisin jonkun ihmisen harmittaessa olen koittanut ottaa sen linjan, että tarkastelen hetken, voisiko minusta löytyä samanlaisia piirteitä. Oletanko toisesta siis asioita siksi, koska teen tai saattaisin tehdä itse jotakin vastaavaa. Myöhemmin olen lisäksi oppinut havaitsemaan, jos epäasiallinen minuun kohdistuva kritiikki saattaa johtua vastaavasta ilmiöstä.
Tästä projisoinnista on eräällä tavalla hieman kyse esimerkiksi aiemmassa tekstissäni Kettuja ja Pihlajanmarjoja esittämässäni väitteessä siitä, että huomionkipeiksi muita syyttävät ihmiset taitavat joissakin tapauksissa ollakin itsekin niitä huomion perään haikailevia (sitäpaitsi huomion haluaminen nyt on aika normaali asia, eikä minusta edes paha juttu). Mutta pointtina tuossa on se, että jotakuta syyllistetään asiasta, joka koetaan häpeälliseksi itsessään, eikä sitä voida myöntää edes itselleen täysin. Kun joku toinen saakin sen halutun asian, koko piirre muutetaankin negatiiviseksi ja tuomitaan toinen, jotta ei joutuisi kohtaamaan itsessään täyttämätöntä tarvetta, jonka ei tahtoisi olevan olemassa. Samalla tehdään halutusta asiasta halveksittavampi, jolloin saa ikään kuin lohdun. "En olis halunnukaan". Kun alkaa tutkia näitä omia negatiivisia puoliaan, pystyy päästämään irti hyvin suuresta osasta vihaa. Aina toki kyseessä ei ole Varjon aikaansaamat asiat. Mutta pointtina on, että me näemme maailman omasta perspektiivistämme ja kaikki, mitä käsitämme, heijastaa jollakin tavalla omaa mielenmaisemaamme. Jos meidän maailmassamme oletuksena on, että kaikki pettävät, mitä se kertoo itsestämme? Tai jos "kaikki ihmiset ovat ärsyttävän negatiivisia", ehkäpä negatiivisuus onkin itsessä.
Samalla Varjo on kuitenkin hyödyllinen. Sen avulla voi kyetä etsimään omia virheitään ja heikkouksiaan, oppia hyväksymään itsensä ja näin ollen puhdistaa itsensä. Sillä ilman huonojen puoliensa tiedostamista ei voi parantaa asioita. Varjo auttaa hyväksymään hämäryyden itsessämme. Tarkoitus ei ole oikeuttaa huonoa käytöstä, vaan oppia ymmärtämään sitä. Varjo on kuin mentor, jonka avulla voi kehittyä ihmisenä valtavasti.
"In spite of its function as a reservoir for human darkness—or perhaps because of this—the shadow is the seat of creativity."; so that for some, it may be, 'the dark side of his being, his sinister shadow...represents the true spirit of life as against the arid scholar."
Miksi Shadow Self? Entä Shadow Selves?
En oikeastaan ole itsekään ihan täysin varma. Psykologia on aina ollut kiinnostava asia. Samoin ihmisen pimeä puoli. Varjominä on se ihmisen hyvin käytännönläheinen pimeä puoli, joka meissä kaikissa kuitenkin on. Se on eri asia kuin vaikkapa psykopatia tai muu kliseisempi "pahuuden muoto". Se on se sisäinen hämärä, jonka voi joko kohdata tai pyyhkiä sen olemassaolon, jolloin kiistetyksi tullessaan Varjo voittaa.
Tästä projisoinnista on eräällä tavalla hieman kyse esimerkiksi aiemmassa tekstissäni Kettuja ja Pihlajanmarjoja esittämässäni väitteessä siitä, että huomionkipeiksi muita syyttävät ihmiset taitavat joissakin tapauksissa ollakin itsekin niitä huomion perään haikailevia (sitäpaitsi huomion haluaminen nyt on aika normaali asia, eikä minusta edes paha juttu). Mutta pointtina tuossa on se, että jotakuta syyllistetään asiasta, joka koetaan häpeälliseksi itsessään, eikä sitä voida myöntää edes itselleen täysin. Kun joku toinen saakin sen halutun asian, koko piirre muutetaankin negatiiviseksi ja tuomitaan toinen, jotta ei joutuisi kohtaamaan itsessään täyttämätöntä tarvetta, jonka ei tahtoisi olevan olemassa. Samalla tehdään halutusta asiasta halveksittavampi, jolloin saa ikään kuin lohdun. "En olis halunnukaan". Kun alkaa tutkia näitä omia negatiivisia puoliaan, pystyy päästämään irti hyvin suuresta osasta vihaa. Aina toki kyseessä ei ole Varjon aikaansaamat asiat. Mutta pointtina on, että me näemme maailman omasta perspektiivistämme ja kaikki, mitä käsitämme, heijastaa jollakin tavalla omaa mielenmaisemaamme. Jos meidän maailmassamme oletuksena on, että kaikki pettävät, mitä se kertoo itsestämme? Tai jos "kaikki ihmiset ovat ärsyttävän negatiivisia", ehkäpä negatiivisuus onkin itsessä.
Samalla Varjo on kuitenkin hyödyllinen. Sen avulla voi kyetä etsimään omia virheitään ja heikkouksiaan, oppia hyväksymään itsensä ja näin ollen puhdistaa itsensä. Sillä ilman huonojen puoliensa tiedostamista ei voi parantaa asioita. Varjo auttaa hyväksymään hämäryyden itsessämme. Tarkoitus ei ole oikeuttaa huonoa käytöstä, vaan oppia ymmärtämään sitä. Varjo on kuin mentor, jonka avulla voi kehittyä ihmisenä valtavasti.
"In spite of its function as a reservoir for human darkness—or perhaps because of this—the shadow is the seat of creativity."; so that for some, it may be, 'the dark side of his being, his sinister shadow...represents the true spirit of life as against the arid scholar."
Miksi Shadow Self? Entä Shadow Selves?
En oikeastaan ole itsekään ihan täysin varma. Psykologia on aina ollut kiinnostava asia. Samoin ihmisen pimeä puoli. Varjominä on se ihmisen hyvin käytännönläheinen pimeä puoli, joka meissä kaikissa kuitenkin on. Se on eri asia kuin vaikkapa psykopatia tai muu kliseisempi "pahuuden muoto". Se on se sisäinen hämärä, jonka voi joko kohdata tai pyyhkiä sen olemassaolon, jolloin kiistetyksi tullessaan Varjo voittaa.
Beyond Twilightilla on kappale nimellä Shadow Self, johon olen joinakin hetkinä elämässäni uponnut kunnolla. Tätä blogia perustaessani olin käymässä läpi eräänlaista elämänvaiheellista uudistumista ja kuuntelin paljon kyseistä biisiä pitkästä aikaa, vaikka se olikin minulle ennestään tuttu. Tällä kertaa sen tajunnanräjäyttävyys oli ehkä vielä uudenlainen. Koska lopputalven teemani koskivat paljon omia huonoja puoliani ja niiden käsittelemistä, juonsi tästä juurensa lopulta nick Shadow Self. Blogista puolestaan tuli Shadow Selves osittain varatun nimen vuoksi, mutta toisaalta myös toisesta syystä. Teen mallintöitä, teen meikkejä. Tyylini ihannoi fiktiota ja siihen liittyy paljon jonkinlaista persoonilla leikittelyä. Varjominä on kiehtovalla tavalla puettu kuin jonkinlaiseksi toiseksi persoonaksi, vaikkei se toki sitä sinänsä ole. Mutta joka tapauksessa, blogin otsikko kertoo kaikista noista kuvainnollisista Varjominuuksista, joita itseni avulla voin myös loihtia.
Tästä myös johtuu se, että Facebook-ryhmässä Shadow Self on merkitty julkisuuden henkilön sijasta fiktiiviseksi henkilöksi. Shadow Self ei ole Ida-Emilia, vaan eräänlainen nettipersoona, alter-ego tai pseudonyymikin. Etenkin mallikuviin kuuluu aina myös post-edit, jos valoja ei ole ollut, joten siltäkin osin on vaikea sanoa, mikä on totta. Kuvat ylipäänsä ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka ne kertovat paljon, ne eivät koskaan kerro totuutta, edes muokkaamattomina. Ihmistä, jonka kanssa ei ole tavannut kasvotusten, ei voi tuntea loppupeleissä järin hyvin. Voi tietää puhtaita kirjoitettuja asioita, mutta ei syvempää tasoa. Vaikka seuraisi päivittäin fb-sivuni tai blogini tapahtumia, olisin yhä vain nettihenkilöitymä, josta näkee vain sen, mitä minä itsestäni julkisuuteen annan. Tämä julkikuva, Shadow Self, ja se kuka minä todella olen, ovat kaksi täysin eri asiaa.
Näiden kaltaisia seikkoja siis löytyy nickin, blogin nimen ja Facebook-sivuston takaa.
"I know he steals, my body is haunted
Wicked voice in my spirit has control
Blinded by the beauty of my darkness
Makes me fly
Takes me higher
I invoke thee
Blackened lord
Night begins to crawl the skies
Kneel before your master
Shadow self
Taste the pain caressed by chains"
-Beyond Twilight, Shadow Self
(Ai niin. Orkidea kukkii viimein. Se on kaunis tumma violetti, jonka keskellä on pinkkiä sekä keltaisia pisteitä. )
Ruissalon lintupäivät, munkkiarattityyny ja kasvionnea
Sunday, June 9, 2013
Viikonloppuni on ollut hyvin tapahtumarikas. Lauantain vietin Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan lintupäivillä. Se on perinnetapahtuma, jossa yhdistys on esittelemässä papukaijojaan ja vastailee tarvittaessa myös kysymyksiin. Suunnitelmanani oli jäädä ihan vaan koomaamaan kotiin, mutta useampien pyyntöjen jälkeen luovuin pakkoleposuunnitelmistani: ilalla kävin moikkaamassa ystäviäni Turun Cosmic Comic Cafen Noapteassa, joka on kuukausittainen goottimusiikkiteemainen iltama. Sieltä tosin siirryin ystäväni Matiaksen ja parin muun tuttavan kanssa eteenpäin valloittamaan tanssilattioita. Tänään sunnuntaina olin veljentyttäreni ristiäisissä. Ei tullut sentään Erja-Perttiinaa, kuten ehdotin. ;)
Viimeaikaisiin hankintoihini kuului myös Turun uudesta H&M:stä kotiosastolta tehty jymylöytö, nimittäin munkkiarattityyny! Harvemmin näkee oikeastaan muita papukaijoja kuin aroja tai undulaatteja sisustusesineissä. Siksi tämä helmikaulanauhainen munkkiaratti oli aivan pakko saada - etenkin siksi, koska minulla sattuu olemaan itselläni munkkiaratti.
...Kyseisen herran nimi on Roki. :)
Roki on alunperin ollut todella arka ja villi minulle tullessaan, mutta tänä kesänä se oli jo toisen kerran Ruissalon lintupäivillä ja jopa innostui hiukan rupattelemaan ihmisten kanssa. Se rakastaa möreä-äänisiä ihmisiä ja jupisee vastaukseksi. Roki etsii itselleen tällä hetkellä morsianta ja potentiaalinen keltainen pääsiäistiputypykkä onkin tarjolla.
Ruissalon päivillä oli toki myös monia muita lintuja:
Kuten keltaniska-amatsoni Nooa.
Valkokakadu Kaapo
Vihersiipiara Nelli
Puna-ara Clara
(Mallikko voi erottaa nämä kaksi punaista araa helpoiten siitä, että puna-aralla on keltaista siinä, missä vihersiipiaralla on vihreää. Vihersiivet ovat myös kookkaampia ja niiden kasvoissa on punainen juovitus.)
Minulta oli mukana myös neitokakadut Wryy ja Ninja, jotka pääsivät lajitoverinsa Dracon viereen. Huomioithan, että kuvan häkit ovat vain kuljetushäkkejä! Kukin kuvien linnuista elää kotosalla erittäin kookkaissa lentohäkeissä ja omassa tapauksessani linnuilla on oma huone.
Pari kakarikiakin oli paikalla harvinaisempana herkkuna, minkä lisäksi joukossa oli myös useita amatsoneja, suuria kakaduja yms.
Tässä vielä kuvaa itse puutarhasta. Se on todellakin vierailun arvoinen paikka.
Jättilumpeetkin kukkivat kasvitieteellisessä puutarhassa!
Ja kukista tulikin mieleeni... Pelastin miltei vuosi sitten Akin edesmenneen isoäidin asunnosta omaisuudenjaossa erilaisia kasveja, jotka eivät olleet saaneet enää aikoihin vettä. Olin jo heittää hanskat tiskiin, kun en saanut pelastettua kaikkia noita. Etenkin orkideoissa tuli tappioita, kun ne olivat oikeasti jo aika lailla kuolleita ne ottaessani. Mutta yksi niistä on nyt yllättänyt iloisesti. Minua odottaa pian kolme orkideakukintoa! Nuput ovat melko tummia, mutta muutoin minulla ei ole aavistustakaan, mitä väriä sieltä on tulossa. Jännittävää! Ja samanaikaisesti symboliikka on jotenkin todella koskettava. Tuntuu, että on herättänyt rakastetun edesmenneen muistosta pienen hippusen eloon.
Subscribe to:
Posts (Atom)
