Eilen oikeastaan ilman sen suurempaa merkitystä menin itsekseni ulos. Olen aina nauttinut ihmisten tarkkailemisesta ja sen arvioinnista, minkälaisia kokemuksia kullakin on ollut elämänsä varrella. Asettauduin Turun Whisky bariin ja nautin musiikista rauhassa, analysoiden väkeä mielenkiinnolla piilolinssieni takaa.
Kyseiset linssit herättivätkin ulkopuolisten kysymyksiä, joihin toki vastailin mielelläni. Pidän satunnaiskeskusteluista tuntemattomien kanssa. Kenties siksi, että saa annoksen sosiaalisuutta, muttei välttämättä enää koskaan tapaa sitä tuntematonta ihmistä. Kyse on hetkestä. Kohtaamisesta.
Random encountereiden jälkeen näin pari kaveria, joiden kanssa päädyin lopulta karaokeilemaan Silver Mooniin. Se oli jo hieman vähemmän deeppiä shittiä, mutta hauskaa oli ainakin! Illan lookki oli jotakuinkin seuraava:
Viime aikoina olen pyrkinyt siihen, että tarkastelen saavutuksiani positiivisessa valossa. Olen perfektionistinen ja itsekriittinen, mikä johtaa herkästi itseruoskintaan. Perfektionismi ei ole aina kirous, sillä se toisaalta on juuri se voima, joka motivoi eteenpäin monissa asioissa. Huonona puolena se toisaalta laittaa ylisuorittamaan ja täten väsähtämään nopeammin. Nyt olen sallinut itselleni myös rauhaa ja stresstittömyyteen pyrkimistä. Eilen otin pitkästä aikaa päiväunet. Nukuin puolisen tuntia sikeämmin kuin muistan nukkuneeni kuukausiin.
Alkuviikon olin todella ankaran flunssan kourissa. Paranemiseni kunniaksi päätimme Akin kanssa valmistaa raakasuklaata, joka oli lahja isosiskoltani.
Huolimatta tästä epämääräisestä ulkoasusta, gojimarjoin sekä manteli- ja hasselpähkinärouheella maustettu suklaa onnistui hyvin. Se on voimakasta mutta maukasta, ja koska yksi palanen on sen verran tuhtia tavaraa, paketin sisältö on kestänyt syötävänämme useamman päivän. Melkein voisi sanoa, että tuntee raakasuklaan terveysvaikutukset jo nyt! ...Tai sitten koitan keksiä tekosyitä uuden paketin hankkimiselle.
Shadow Self
No comments:
Post a Comment